Pianonsoiton oppiminen on prosessi

Soittotaidon kehittäminen on läpi elämän jatkuva prosessi. Jokaisen soittotaito on myös yksilöllisesti konstruoitunut ja painottunut. Pianonsoittotaito koostuu monenlaisista osataidoista, ja se rakennetaan pitkän ajan kuluessa, mahdollisimman monipuolisen ohjelmiston avulla. Taito muotoutuu tietynlaiseksi sen mukaan, mitä taidon puolia painotetaan tai minkälaista ohjelmistoa harjoitellaan. Yksittäisen opettajan merkitys on tässä suuri. Menestyksellinen soitonopiskelu onkin monen asian summa. Tutkimusten mukaan menestykselliseen soitonopiskeluun vaikuttavia tekijöitä ovat harjoittelu, vanhempien tuki, motivaatio, persoonallisuus, edeltävät taidot, kyky ymmärtää ohjeita ja asenne oppimiseen.

Pianonsoiton opiskelun alussa lapsi oppii taitoja ensin yksi kerrallaan. Vähitellen liikkeiden rytmitys ja koordinaatio paranevat ja lapsi pystyy hallitsemaan musiikillisia kokonaisuuksia ja yhdistelemään ja ketjuttamaan soittamiseen tarvittavia liikkeitä. Kypsymiselle täytyy antaa aikaa pianonsoittotaidon omaksumisessa, mutta luonnollisesti harjoittelun määrällä ja säännöllisyydellä on merkitys. Kappaleen oppimisen eri vaiheet seuraavat toisiaan spiraalimaisesti ja ovat siis osittain päällekkäisiä. Opettajan onkin aluksi hyväksyttävä lapsen kömpelö tapa soittaa ja pyrittävä vähitellen kehittämään liikkeiden laatua paremmaksi. 

Taidon kehittyessä ja opiskeltavien musiikkiteoksien muuttuessa yhä vaativimmiksi harjoittelu edellyttää oppilaalta yhä parempaa itseohjautumisen kykyä. Instrumentin harjoittelustrategioiden omaksuminen on soitonopiskelun haastavin prosessi. Harjoitellessaan muusikko ei harjoittele vain motorista tarkkuutta ja sujuvuutta, vaan myös musiikillista ilmaisuaan. Harjoittelustrategioiden kehittyessä myös harjoittelu itsessään muuttuu tulokselliseksi, haastavaksi ja mielekkääksi. Harjoittelun määrä ja laatu sekä soittajan motivoituneisuus ovat soittajan taitojen kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Harjoittelun määrä ei tosin välttämättä takaa sen tuloksellisuutta, vaan kyse on ensinnäkin motivoituneisuudesta ja se lisäksi pitkälle kehitetyistä harjoittelustrategioista ja metakognitiivisista taidoista.

Koska pianonsoiton opiskelu aloitetaan varhain ja oppilaat ovat useimmiten pieniä lapsia, on harjoitteluun ohjaaminen haastavaa. Lapsilla ei useinkaan ole aavistustakaan siitä, mitä harjoittelu on. Jo ikänsä takia heillä on vielä kehittymätön kyky arvioida omaa tekemistään: he eivät välttämättä edes huomaa kun soittavat väärin. Lapsilla on myös usein vaikeuksia tunnistaa ja erotella vaikeita jaksoja, toisin sanoen niitä, joiden kanssa heidän pitäisi työskennellä enemmän. Lapset käsittävät harjoittelun usein vain kappaleiden läpisoittamisena. Jos he huomaavat virheen he usein juuttuvat tankkaamaan yhtä ääntä, sen sijaan että harjoittelisivat lyhyissä, esimerkiksi tahdin mittaisissa jaksoissa.

Tutkimusten mukaan monet lapset kokevat harjoittelun tylsänä ja rasittavana. Monet lapset kokevat tarvitsevansa vanhempien tukea harjoitteluunsa, tosin harjoitteluun puuttuminen voi aiheuttaa myös perheen sisäisiä jännitteitä. Päämäärätietoinen harjoittelu ja lyhyen- ja pitkän tähtäimen tavoitteet lisäävät harjoittelumotivaatiota. Harjoittelumotivaatiota lisäävät myös toisten kanssa soittaminen, esiintymiset, suosikkikappaleiden opettelu, opettajien miellyttämisen halu sekä joskus myös rakkaus omaa soitinta ja soittamista kohtaan. Toisaalta harjoittelumotivaatiota laskee häiriöt harjoittelutilanteessa (esimerkiksi pikkusisaren häirintä), epäkiinnostavien kappaleiden soitto sekä muut vapaa-ajan harrastukset ja jopa huono sää. 

Harjoittelua motivoivat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Sisäisiä tekijöitä ovat esimerkiksi halu oppia soittamaan jokin tietty teos ja ulkoisia halu oppia teos, jotta sen voi soittaa konsertissa. Mielestämme harjoittelua motivoivat useimmissa tapauksissa molemmat, sekä sisäiset että ulkoiset motivaation lähteet. Tasosuoritusten ja konserttien lähestyessä harjoittelun määrä useimmiten nousee. Tästä syystä on tärkeää pyrkiä pitämään oppilailla yllä positiivista opiskelun kehää niin, että heillä on riittävästi tavoitteita ja mahdollisuuksia esiintyä.

Yleensä esimerkiksi uusi tekninen suoritus kannattaa opettaa kappaleen avulla, joka on itsessään helppo. Vastaavasti olemme huomanneet, että oppilaan soinnilliset ja musiikilliset taidot kehittyvät erityisesti silloin, kun ”lämmitellään” vanhoja kappaleita esimerkiksi tasosuoritusta varten. Huomio siirtyy kappaleen teknisestä toteuttamisesta musiikilliseen ja taiteelliseen toteuttamiseen. Tämä on usein oppilaalle hyvin antoisaa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, oppilasta voi auttaa myös se, että hänelle asetetaan lähi-, väli- ja pitkän tähtäimen tavoitteita. Lähitavoite voi olla esimerkiksi opetella soittamaan uusi teos sujuvasti nuoteista. Välitavoite olisi pyrkiä soittamaan sama teos ulkoa. Vastaavasti pitkän tähtäimen tavoite olisi taas soittaa teos konsertissa. Motivaation ylläpitämiseksi on jokaisen tavoitteen saavuttaminen tai saavuttamatta jättäminen otettava huomioon. Oppilas tarvitsee palautetta, tunnustusta ja kiitosta.

Kiinnostuitko aiheesta?

lue lisää (tutkimustietoa lähdeviitteineen): Junttu 2010, s.103-105 (http://www.junttu.net/_/_/raportti.html)

(Ks. positiivinen kehä tarkemmin Junttu: 2010: s.170)

     pianotools         sisältö          videot           tekstit          linkit         yhteystiedot